Rohkeus, mitä se minulle merkitsee?



Se merkitsee minulle, että päättäjänä minulla on oikeus omiin mielipiteisiini. Vaikka ne olisivatkin erilaisia. Mutta rohkeutta on puolustaa omaa näkemystään, ja se pitääkin pystyä tekemään.  

Oma mielipide ei voi, eikä saa, olla itsekäs, ei omia tarkoitusperiä vahvistava. On kuunneltava herkällä korvalla kuntalaisten ajatuksia, etenkin niiden, jotka eivät "uskalla" tai halua kävellä heti kunnan virkamiesjohdon puheille. Heitä on paljon.  Yleensä he, jotka eniten meteliä asioistaan pitävät, tulevat kyllä kuulluksi muutenkin.  

Viime aikoina on ymmärtääkseni  jotenkin kyseenalaistettu rehtorin rekrytointi! En ymmärrä miksi. 

Prosessi eteni kuten asiasta oli etukäteen sovittu. Valittiin valintatyöryhmä (kuten ennenkin), jonka tehtävänä oli etsiä hakijoiden joukosta haastatteluun kutsuttavat. Näin tehtiinkin. Hakijoita oli paljon, mutta hyvin yksimielisesti löydettiin mielestämme hyvä joukko osaajia kutsuttavaksi haastatteluun. 

Haastattelupäivälle kutsuttiin kuusi parasta ns. ryhmähaastatteluun. Se olikin hyvä tapa valintaryhmän tarkkailla miten haastateltavat tarttuivat annettuihin aiheisiin. Mielenkiintoista! Ryhmähaastattelun ja lounaan jälkeen kutsuttiin, paikalla olleen valintatyöryhmän toimesta, yksimielisesti kolme parasta yksilöhaastatteluihin. Näiden yksilöhaastatteluiden jälkeen valintaryhmällä oli taas yksimielinen näkemys ykkösehdokkaasta. 

Menimme kaikki vielä Kirkonkylän koululle, missä henkilöstölle esiteltiin ehdokkaat. Henkilöstön keskenään tekemä pohdinta esitellyistä ehdokkaista oli taas sama kuin valintatyöryhmällä eli ei ollut ristiriitaa siinäkään päätöksessä. Eli kaikki olivat samaa mieltä siitä kuka on ykkösehdokas, näin ymmärsin. 

No, sen jälkeen on kuulunut, että henkilöstö on hämmentynyt rehtorirekrytoinnista. Miksi? Meillä  ei ollut ennakkoehdokasta, vaan tarkoituksemme oli valita strategian mukaisesti osaavin henkilö vastaamaan koulupuolen haasteisiin ja kehittämiseen. Eikö meillä vastuullisina päättäjinä ole siihen oikeus ja velvollisuus?

On ollut surullista ja jopa hämmentävää, että uusi rehtori jo kyseenalaistetaan. Eikö meidän kaikkien pitäisi olla tyytyväisiä, että saamme uusia tuulia ja näkemyksiä. Olemme tehneet viime syksynä väliaikaisen ratkaisun ja se oli ymmärtääkseni kaikilla tiedossa. Nyt toivon sitä rohkeutta ja yhteen hiileen puhaltamista, että saamme hyvän koulumme entistä paremmaksi kaikille, sekä KOULULAISILLE että henkilöstölle, vanhempia unohtamatta.

Tiedän, että tämä kirjoitukseni aiheuttaa ristiriitaisia tuntemuksia ja mielipiteitä, mutta haluan omalta osaltani olla  rohkea ja tuoda oman näkemykseni valintaprosessin kulusta.

Toivon, että muutkin osallistuvat rohkeasti keskusteluun ja, että kaikesta huolimatta toivotamme lämpimästi uuden rehtorin tervetulleeksi Pukkilaan.

Aurinkoista kevättä kaikille!

Terveisin 

Leena Clewer
Pukkilan kunnanhallituksen jäsen

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Keväinen tervehdys.